5/19/2016

VIRTASENKAUPPA.FI

Hiihtoloman jälkeen alkoi uusi asiakastyö, mutta tällä kertaa saimme itse valita asiakkaamme. Meidän tiimi valitsi Virtasen kaupan työn erillaisuuden vuoksi. Tämä oli jokaiselle uudehko työympäristö, minkä takia työ tuntui paljon mielenkiintoiselta. 

Ensimmäinen asia mikä piti hoitaa, oli tavata itse Mikko Virtanen ja kuulla, millainen homma oikeasti oli. Hän halusi myymäläänsä uutta ilmettä ja pyysi meiltä siihen neuvoa. Meidän piti myös tuottaa heille seinille tulevia fiiliskuvia, joista osa näkyykin alla. Suurin osa kuvista on otettu koulun alueilla, paitsi maatilakuvat, jotka käytiin kuvaamassa Kiskossa.
Näiden lisäksi toiveena oli liikenneteemainen liikkeen ympäri kiertävä jonkinlainen opaste. Meidän tapauksessa lähdimme tutkimaan muovimattotietä, jollaista he jo aiemmin olivat etsineet.
Ja viimeisenä työnantona oli sisäänkäynnin seinälle toivottua kollaasiseinää. Saimme tutkia liikkeen vanhoja kuvia, joista saisimme rakentaa kollaasia seinälle. Kuitenkin tuo yllä näkyvä kuva oli meidän kaikkien mielestä ylivoimaisesti hienoin, että päätimme ehdottaa ainoastaan tuon kuvan teettämistä seinälle.

Kannattaa käydä tutustumassa liikkeeseen, pakko sanoa että mukavaa porukkaa ja asiakaspalvelu toimii! Liike sijaitsee Hämeentien varrella, uuden liikenneympyrän luona. Mutta jos liikkeeseen on liian pitkä matka kannattaa tutustua verkkosivuihin: www.virtasenkauppa.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti